Vaikeuksien kautta voittoon

Home / Blog / Vaikeuksien kautta voittoon

Vastoinkäymisten jälkeen tiedän, miten paljon liikunta minulle merkitsee.

 

On rankkaa luopua haaveista ja itselle tärkeistä tavoitteista. Vastoinkäymiset kuitenkin vahvistavat ja osaan nyt arvostaa tavallista liikunnan täyteisestä arkeani enemmän kuin ennen. Nautin jokaisesta treenistä ja terveestä päivästä!

Olen aina rakastanut määrätietoista treenaamista ja uinut kilpaa 20 vuotta. Pari vuotta sitten innostuin CrossFitistä ja lajinomaisen harjoittelun aloitin loppuvuodesta 2016. Tavoitteenani olivat kansainväliset ”Battle of Riga” -kilpailut.

Valmistauduin ensimmäistä kertaa johonkin muuhun kuin uintikisoihin. Tavoitteet ja motivaatio olivat kohdallaan. Treenit sujuivat hyvin ja kehitystä tuli tasaisesti. Nälkä oli kova! Odotin alkuvuodesta pidettyjä karsintoja kuin kuuta nousevaa, mutta kaikki ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan. Sairastuin vain pari viikkoa ennen karsintoja.

Yritin levätä ja toivoin parasta, mutta paranemisen merkkejä ei näkynyt. Mikä tuska ja epätoivo! Halusin kilpailuihin palavasti. Olin omalta saliltani ainoa osallistuja ja treenikavereiden innostus ja kannustus olivat häkellyttäviä. Uintipiireissä en ole törmännyt vastaavaan. Tsemppaus tuntui ihanalta – ja pelottavalta. En halunnut tuottaa ihmisille pettymystä. Niinpä päätin osallistua karsintoihin, vaikka en ollut terve. Miten luulette, että sujui?

En pystynyt tekemään lajeja omalla tasollani, mutta sain suoritettua kaiken kelvollisesti ja halusin kisoihin enemmän kuin koskaan. Tuijotin tulostaulua herkeämättä ja kun valinnat lopulta paljastettiin, poskelle vierähti onnen kyynel, sain kisapaikan!

Uskoin, että ehtisin helposti parantua ja treenata kesäkuun kisoja varten rauhassa. Levätessä meni kuitenkin viikko, sitten toinen ja kolmas. Ensimmäistä kertaa mietin, mitä jos en paranekkaan ajoissa. Miten paljon valmentajani pettyy minuun? Tai kannustajat? Tai minä itse.

Kaksi kuukautta treenaamatta on kaltaiselleni ihmiselle p-i-t-k-ä aika. Se oli myös urheilu-urani ensimmäinen kerta, kun jouduin olemaan niin kauan liikkumatta. Tajusin, etten enää ehtisi harjoitella kisoihin kunnolla ja samalla ajatukseni kilpailujen suhteen alkoivat muuttua. Terveyden rinnalla yhdet kisat eivät enää tuntuneetkaan niin tärkeiltä.

Pahinta sairastamisessa olikin se, etten pystynyt elämään sitä liikunnallista ja aktiivista arkea, jota rakastan. Elämäni on aina pyörinyt urheilun ympärillä ja odotan jokaista aamua innolla, pelkkä ajatus treeneistä saa hymyn huulille! Suunnittelen arkeni liikunnan ehdoilla ja treenaan liikunnanohjaajan työni lisäksi yli 10 kertaa viikossa.

Fiilikseni paranivatkin heti, kun pystyin jatkamaan taas kevyitä treenejä ja harjoitukset olivat päivän kohokohta. Se tunne, kun pääsi taas liikkumaan! En ollut kuitenkaan kunnossa, vaan henkinen riemu peitti fyysisen kivun.

Lääkäri suositteli leikkausta. Kisahaaveet oli kuopattava lopullisesti. Tiesin, että nyt on aika olla vahva. Nyt on aika ajatella itseä. Kisoja tulee ja menee. Tärkeintä on päästä taas nauttimaan liikkumisesta ja aktiivisesta arjesta. Niinpä päätin keskittyä rauhassa toipumiseen.

Nyt olen saanut taas jatkaa treenaamista ja katson uteliaana tulevaan. Osaan arvostaa jokaista päivää, jolloin saan harjoitella. Se ei ole enää itsestään selvää. Tiedän nyt myös sen, miten paljon liikunta minulle merkitsee ja koko kokemus on tehnyt minusta henkisesti vahvemman.

Olen päättänyt nähdä vielä paljon terveitä päiviä, joten nauttikaa tekin jokaisesta harjoituksesta – sen parempaa ei olekaan! Nähdään salilla tai altaassa!

terveisin,

Suvi

Jutun kuvat: Suvi Pulkkinen ja Eino Ansio/Karjalan Kovin